CCP-virkistyspäivä



Viime viikon tiistaina 22.6. vietimme Codenton + CCP:iden ensimmäistä virkistyspäivää. Kaikenlaista häppeninkiä on tullut järjestettyä ennenkin, mutta ei vielä yhtäkään virkistyspäivän nimellä.

Alkuun keskustelimme vähän menneistä ja tulevista projekteista toimistolla. Siinä ei vielä kukaan virkistynyt ihan kauheasti.

Varsinainen virkistymisohjelma olikin sitten kiipeilyä Salmisaaren uudessa kiipeilyarenassa (siellä hiilikasan paikalla). Emme testanneet 30 metrin seinää, jossa pitäisi jo osatakin jotain, vaan tyydyimme ihan 10-metrisiin.

Tämän jälkeen virkistäytymistä jatkettiin ravintola Persiljassa Lauttasaaressa. Listan pääruuat olivat monet hyviä, pitsat lähinnä peruslaatua.

Raportin viivästymisestä kiitämme Steveä, joka suuressa viisaudessaan päätti ettemme tarvinneet kuvia aiemmin.

PS. Lukeeko blogia kukaan heinäkuussa vai jäädäänkö suosiolla tauolle?

Tämän artikkelin on kirjoittanut Otso Kivekäs ja sitä ovat sittemmin muokanneet muut Codenton työntekijät.

Yksi kommentti artikkeliin ”CCP-virkistyspäivä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *