Codento – vapaus vaikuttaa

Olen ollut kohta vuoden Codentolla, ja nyt on hyvä hetki katsoa taaksepäin sekä reflektoida sitä, mitä käteen on jäänyt. Kerron tässä tekstissä fiiliksistäni ja kokemuksistani Codentolla. Matkani rekrytoinnin ja henkilöstöasioiden parissa alkoi kesän 2017 alussa. Matka ei ole vielä ollut pitkä mutta sitäkin tapahtumarikkaampi.

Ennen kuin aloitin Codentolla, minulla oli aavistus siitä, millaista täällä voisi olla. Vapaudesta vaikuttaa ja kehittyä puhuttiin paljon. Mietin kuitenkin, että niinhän melkein kaikissa kilpailevissa it-firmoissa sanotaan – kuinka paljon sitä sitten oikeasti on? Täytyy sanoa, että aluksi olin jopa hieman hukassa. Suuri määrä vapautta tuo myös paljon vastuuta.

Viikkis osana yhteistä päätöksentekoa

Huomasin heti, että Codentolla asioista puhutaan ja keskustellaan paljon. Olin jopa hieman hämilläni, kun ensimmäisen kerran kokoonnuttiin torstaiaamuna yhteiseen viikkopalaveriin eli viikkikseen. Kaikki osallistuivat keskusteluun ja fasilitoijana toimi yksi devaajista. Oli lämmin tunnelma. Viikkiksessä käytiin kaikkien kuulumiset vuorollaan läpi ja kerrottiin avoimesti missä mennään minkäkin asian suhteen.

Codentolla on toimintatapana sosiokratia 3.0 (S3), joka auttaa meitä yhteisessä päätöksenteossa ja tuo välineitä siihen, miten oikeasti voimme vaikuttaa myös yksilöinä asioihin. Konsulttimme Karo kertoo lisää aiheesta marraskuisessa blogauksessa.

Aluksi S3 voi tuntua hyvinkin hankalalta hahmottaa. Olen usein tavatessani devaajia, jotka pohtivat meille töihin tulemista, saanut vastaukseksi, että “eli teil on vähän ku heimotoimintaa” tai “teil on vähän tollanen hippikulttuuri”, kun olen kertonut sosiokratiasta tai toimintatavoistamme. Tapa on herättänyt kiinnostusta mutta samalla epäilyä, että voikohan se oikeasti toimia.

S3 on meille väline, jolla voidaan oikeasti taata kaikille mahdollisuus vaikuttaa. Helposti voi sanoa, että meillä on itseohjautuvat tiimit ja asioihin saa vaikuttaa. Mutta miten se todellisuudessa tapahtuu voi olla eri asia. S3:n avulla meillä on toimintamalli ja rakenteet siihen, että päätöksenteko tapahtuu.

Vuodessa olemme menneet todella isoja harppauksia eteenpäin kulttuurimme kanssa. Joukkoomme on tullut paljon uusia osaajia, jotka ovat vain vieneet meitä entistä enemmän eteenpäin. Jotenkin joukkoomme ovat löytäneet sellaiset henkilöt, joille tämä on juuri se juttu: yhdessä hyvän tekeminen.

Uskalla tarttua asioihin

Vapaus tuo vastuuta. Meillä se tarkoittaa vastuuta siitä, että uskaltaa tarttua asioihin, jotka tuntuvat epämääräisiltä tai vääriltä. Uskaltaa avata suunsa ja nostaa kissan pöydälle. Koska kaikilla on vapaus vaikuttaa, pitää sitä myös käyttää. Se voi aluksi tuntua vaikealta tai jopa pelottavalta. Uskallanko oikeasti puuttua tähän? Jos on tottunut aina kysymään, voi olla hankala tehdä itse päätöksiä tai se voi tuntua ahdistavalta.

Yhteiset asiat, kuten vaikkapa rekrypalkkion käyttöönotto tai kysymykset siitä palkkaammeko englanninkielisiä päätetään aina yhdessä, silloin ei ole yksin. Luotamme jokaisen kykyyn tehdä oikeita ratkaisuja ja pienet vain itseä koskevat päätökset voi hyvillä mielin tehdä itse. Kaikki muut asiat päätetään yhdessä tietyssä piirissä ja kaikkia koskevat asiat viikkiksessä.

“On tärkeää rohkaistua sanomaan, mikäli jokin asia painaa, jotta sille voisi tehdä jotain. Vastuuta on siis otettava, eikä olettaa että joku tekee sen minun puolestani.”

Tottakai tuemme työntekijöitä tässä. Emme oleta, että jokainen kykenisi solahtamaan tällaiseen toimintaan heti. Minäkin olen vuoden opetellut. Siksi on tärkeää keskustella ja kysyä, miten voi ja miten menee. Se onkin ollut hienointa Codentolla ollessa, että jutellaan kasvotusten ja kysytään viikoittain miten menee, ei vain virtuaalisesti, vaan viikkiksessä. Vaikka siinä ei toisikaan henkilökohtaisia ongelmia tai muita esiin, on kiva että kysytään.

Tärkeitä teonsanoja: kuuntelen, aistin ja autan 

Pyrin olemaan mahdollisimman paljon läsnä ja kuuntelumoodissa. On tärkeää aistia ja keskustella. Antaa ideoita ja auttaa toteuttamaan. Hyvä esimerkki yhdessä toteutetusta ideasta oli maaliskuinen siivouspäivä. Eräs työntekijämme nosti esiin huolen toimiston siisteydestä ja laittoi kalenteriin siivouspäivän. Iso joukko otti yhdessä asiasta vastuun, ja pian oli siivouspäivä oli täydessä vauhdissa.

“On hienoa työskennellä työyhteisössä, jossa on innostuneita ihmisiä ja vastuuntuntoisia persoonia, jotka jaksavat nähdä vaivaa asioiden eteen, jotka periaatteessa ei edes kuulu työnkuvaan.”

Huolehdimme myös yhdessä toisistamme. Jos jollain on vaikeuksia projektissa tai projektin ilmapiiri on huono, tartumme yhdessä ongelmaan ja pyrimme löytämään keinoja sen parantamiseen. Olemme lähettäneet menetelmäkonsulttejamme auttamaan tuotepäälliköitä tai auttamaan tiimiä fokuksen löytämisessä.

Joskus tarvitaan radikaalejakin liikkeitä  

Kerran olemme joutuneet tekemään radikaalejakin liikkeitä. Jouduimme vetämään kehittäjämme asiakasprojektista pois huonon ilmapiirin vuoksi, vaikka otimme siitä itse takkiin. Sekä asiakkaan että työntekijöidemme kannalta on parempi, että ilmapiiriongelmat ratkaistaan. Uskomme myös, että pitkällä juoksulla meidän kannattaa nostaa ikävät ja vaikeat asiat vakavasti esiin asiakkaan kanssa. Tästä alkoikin oppimismatka, jonka tuloksena projekti voi taas hyvin ja ilmapiiri on korjaantunut.

Nostamme sekä viikkiksessä että Slack-kanavilla esiin myös huolia, joita olisi hyvä miettiä yhdessä. Huolet voivat liittyä käyttäytymiseemme työpaikalla, miten kommunikoimme toisillemme tai miten olemme tilanteissa läsnä. Palautteen kautta kehitymme kaikki ihmisinä ja opimme olemaan työyhteisössä toisiamme kunnioittaen, niin että jokainen voi olla oma itsensä. On upeaa, että työntekijät ajattelevat aktiivisesti tällaisia asioita.

Ihanalla, rohkealla matkalla

Se että emme ole valmiita vaan matkalla jonnekin, luo mielestäni ihan mielettömän mahdollisuuden uusille ja vanhoille codentolaisille päästä rakentamaan tätä yhteistä juttua. Kun vaan uskaltaa heittäytyä muutosten pyörteisiin niin siitä voi syntyä jotain ihan uutta.

Mielestäni S3:sta noussut lause kuvaa koko firman toimintaa loistavasti:

Good enough for now, safe enough to try.

Se antaa mahdollisuuden kokeilla rohkeitakin juttuja. Meillä ei virheistä syytetä, vaan mokista opitaan. Tehdään asiat yhdessä ja kärsitään seuraukset yhdessä.

Vuodessa Codentolla on tapahtunut ihan valtavasti ja olemme menneen huimasti eteenpäin S3:n toteutumisessa. Ihmiset, jotka Codentolla tällä hetkellä ovat töissä, tekevät tästä työpaikasta ihan parhaan!

Marika Weckström

Mikä on tulevaisuuden IT-juttu?

Codento oli mukana informaatioverkostojen koulutusohjelman kilta Athenen rekrymessuilla. Esittelimme työmahdollisuuksia meillä ja samalla keräsimme opiskelijoiden ajatuksia siitä, miltä tulevaisuus näyttää. Kysyimme athenelaisilta, mikä heidän mielestään on tulevaisuuden it-juttuSaimme todella mielenkiintoisia vastauksia. Useimpien mielestä AI/tekoäly on ykkönen. Etenkin älytalot ja kodin ohjaaminen etänä esimerkiksi älykellolla nousi esiin vastauksissa. Myös VR niin arjessa kuin vapaa-ajallakin nähtiin tärkeänä. Arjessa virtuaalitodellisuutta voi hyödyntää tekemällä ostokset kotona ja vapaa-ajalla tekemällä vaikkapa virtuaalilomamatkoja. Myös ajankohtaiset yhteiskunnalliset aiheet olivat pinnalla, ja esimerkiksi soteen tulevat tietojärjestelmät vilahtivat muutamien vastauksissa.

Tässä vastausten yleisimpiä teemoja:

  • AI/machine learning
  • More automation, less human
  • IoT
  • Älytalot, älykodit, kodin ja laitteiden etäohjaus
  • Sähköiset oppimisympäristöt
  • Virtuaalilomat
  • Toimialat: kiinteistöt, lainsäädäntö
  • IT:n hyödyntäminen asiakaslähtöisyydessä
  • Sosiaalityön tukevat tietojärjestelmät ja tuki vrt. Noona
  • VR- ja AR-maailma. Tässä on mukana myös ympäristöaspekti.
  • Virtualisation, cloud-computing, server cost cutting
  • Data science

Jatkoimme keskustelua tulevaisuuden IT-jutusta vielä toimistolla. Myös codentolaiset näkevät tekoälyn roolin tulevaisuudessa valtavana. Meillä yhdeksi näkemykseksi nousi se, että automaatio/tekoälyasioissa osa ymmärryksestä voidaan tulevaisuudessa jättää koneen harteille. Me ihmiset voimme sitten muokata ja korjata koneen näkemystä tarpeen tullen. Keskustelimme myös roboetiikasta – mitä yleisemmäksi tekoäly tulee, sitä suurempaan rooliin nousevat myös eettiset kysymykset. 

Toisena näkökulmana korostui more automation – more human. Automaatio vie pois sellaista, mitä ihmisen ei kannata tehdä ja koneet hoitavat toistuvat, rutiininomaiset tehtävät. Näin jää enemmän aikaa olla ihminen.

Tulevaisuudessa tekoälystä tulee yhä luontevampi osa elämäämme. Vaikka moni asia on mahdollista automatisoida, haluaa moni silti edelleen käydä kaupassa ja täyttää itse jääkaappinsa. Kiinnostavaa nähdä, minkälaista elämämme tulevaisuudessa onkaan!

Kiitos kaikille athenelaisille ja codentolaisille mielenkiintoisista vastauksista! Jatketaan keskustelua – mikä sinun mielestäsi on tulevaisuuden IT-juttu?

Haluaisitko sinä työskennellä meillä? Lue lisää sivuiltamme.